Yhteisö ruskeille mixed-suomalaisille

Antirasismikoulutukset organisaatioille

Meistä

Me olemme Mixed Finns, yhteisö ruskeille mixed-suomalaisille. Tavoitteenamme on laajentaa kuvaa suomalaisuudesta sekä lisätä tietoa antirasismista. Koska yhä useampi suomalainen elää kahden tai useamman kulttuurin risteymässä, koemme tärkeäksi nostaa tätä näkökulmaa esiin yhteiskuntamme eri osa-alueilla. Näin voimme rakentaa moninaisempaa, yhdenvertaisempaa ja inklusiivisempaa Suomea.

Tarjoamme niin vertaistukea mixed-suomalaisille kuin myös koulutuksia antirasismista organisaatioille. Työhömme voit tutustua esimerkiksi tutkimalla sisältöjämme Instagramissa sekä kuuntelemalla MIKS PODIamme. Olemme julkaisseet syksyllä 2022 tietokirjan MIXED – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä

Alice Jäske

Alice Jäske

Kasvatustieteen maisteri, joka tarkastelee antirasismia erityisesti koulutuksellisesta näkökulmasta. Alice on gradussaan tutkinut suomalaisen koulutusjärjestelmän valkonormatiivisuutta. Hän on myös tehnyt töitä niin opettajana, nuorisotyöntekijänä kuin kouluttajana.

Priska Kallio

Priska Kallio

Sosiaalipsykologi ja valtiotieteiden maisteri. Priska on perehtynyt antirasismiin nimenomaan identiteetin ja yksilöiden sekä ryhmien välisten suhteiden näkökulmasta. Hän on myös tehnyt töitä verkkohäirinnän, kouluttamisen ja markkinoinnin parissa.

Janina Waenthongkham

Janina Waenthongkham

Valtiotieteiden kandidaatti, opintosuuntana maailmanpolitiikka. Janina on keskittynyt antirasismiin rakenteellisella tasolla. Hän on myös tehnyt töitä sisällöntuottamisen ja inklusiivisen viestinnän parissa.

Tietokirjamme
MIXED – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä

Millaista on nykypäivän suomalaisuus?
Kattava tietokirja taltioi mixed-suomalaisten kokemuksia ja esittelee antirasismin periaatteita.

Mixed päivittää kuvaa suomalaisuudesta. Kirja sisältää haastattelujen pohjalta koottuja tarinoita, jotka kuvaavat elävästi ja samaistuttavasti mixed-suomalaisten kokemuksia. Lisäksi kirjassa käydään kattavasti läpi esimerkiksi antirasismin käsitteistöä ja rasismiin liittyviä ilmiöitä. Monipuolinen teos toimii tietopakettina mixed-suomalaisten identiteeteistä Suomessa sekä tarjoaa työkaluja omien kokemusten sanoittamiseen. Lue lisää täältä.

Tulevat tapahtumat

Mixed-retriitti: Ystävyys 

Mixed Finns järjestää ystävänpäivän kunniaksi uudelleen suuren suosion saaneen mixed-retriitin! Retriitin teemana on ystävyys ja ja ystävyyssuhteet mixed-suomalaisena. Syvennymme aiheeseen erilaisin keskustelu- ja kirjoitusharjoituksin, minkä lisäksi jätämme aikaa hitaalle brunssille, vapaalle hengailulle ja ihan vain olemiselle. 

Info

Kuinka mixed-suomalaisuus on vaikuttanut ystävyyssuhteisiisi? Onko aihe tullut esiin valkoisten ystävien kanssa? Oletko kaivannut elämääsi lisää mixed-ystävyyksiä?

Tässä tapahtumssa käsitellään ystävyyssuhteita ihan kaikilla tasoilla ja jaetaan – omia rajoja kunnioittaen – niihin liittyviä aallon huippuja ja pohjia ja kaikkea siltä väliltä! 

Tapaamisissa pohditaan aihetta sekä rennosti että syvällisesti vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Kallion johdolla. Luvassa on pientä purtavaa ja aiempien tapahtumien perusteella suuria oivalluksia! Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa.  

Kustannukset?

Retriitti on maksuton. Tapahtumassa tarjotaan välipalaa, mutta osallistujia pyydetään tuomaan oma lounas ja halutessaan jotain yhteistä sunnuntain brunssipöytään. Myös yöpyminen on osallistujien omalla vastuulla, sillä kyseessä on päiväretriitti. 

Kenelle? 

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Tapahtuma on suunnattu lähtökohtaisesti täysi-ikäisille, mutta 16-18-vuotiaat voivat olla yhteydessä sähköpostitse järjestäjiin. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita

Luku- ja kirjoituspiirihanketta rahoittaa Koneen säätiö. Hankkeen tavoitteena on tarjota vertaistukea mixed-suomalaisille ja vahvistaa heidän tomijuuttaan suomalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden kentillä. 

Missä? 

Helsinki, tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille

Milloin? 

Lauantai 24.2. klo 10:00-14:30 

Sunnuntai 25.2.2024 klo 10:00-14:30

Ilmoittautuminen alkaa torstaina 18.1.2024 klo 12.00 tällä lomakkeella.

Olemme kaikkiin ilmoittautuneisiin yhteydessä sähköpostitse. 

Lisätietoja: mixedfinns@gmail.com

Mixed-vertaistapahtuma: Oman luovan äänen tutkimista 

Mixed Finns järjestää kolmen kerran vertaistapahtuman, joka sisältää työkaluja oman luovan äänen tutkimisen tueksi. Tapahtumassa tehdään matalan kynnyksen kirjoitusharjoituksia, jotka sopivat niin aloittelijoille kuin pidempään kirjoittaneille. Lisäksi illoissa jätetään aikaa vertaistuelliselle keskustelulle ja jakamiselle. 

Info 

Haluaisitko tutustua paremmin omaan kirjoittajaääneesi? Millaisella rytmillä, tyylillä ja intensiteetillä haluat ilmaista itseäsi? Mixed Finnsin kolmen kerran luku- ja kirjoituspiirikokonaisuudessa tutkitaan omaa luovaa sanallista ilmaisua. Teemme erilaisia kirjoitusharjoitteita ja keskustelemme niistä vertaistuellisessa porukassa. 

Tapaamisissa tutustutaan omaan ääneen muiden mixed-suomalaisten kanssa tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Kallion johdolla. Luvassa on pientä purtavaa ja aiempien tapahtumien perusteella suuria oivalluksia! Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa.  

Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita.

Luku- ja kirjoituspiirihanketta rahoittaa Koneen säätiö. Hankkeen tavoitteena on tarjota vertaistukea mixed-suomalaisille ja vahvistaa heidän tomijuuttaan suomalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden kentillä. 

Missä? 

Helsinki, tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille

Milloin? 

Torstai 16.5.2024 klo 17-19.30

Ma 20.5.2024 klo 17-19.30 

To 23.5.2024 klo 17-19.30 

Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 16.4.2024  klo 12.00 tällä lomakkeella.

Olemme kaikkiin ilmoittautuneisiin yhteydessä sähköpostitse. 

Lisätietoja: mixedfinns@gmail.com

Luku- ja kirjoituspiiri: Juurettomuus

Mixed Finns järjestää yhden illan vertaistapahtuman Juurettomuus-teemalla Helsingissä. Tapahtumassa käsitellään monille mixed-suomalaisille tuttua juurettomuuden tunnetta erilaisin matalankynnyksen kirjoitus- ja keskustelutehtävien avulla. 

Info: 

Oletko koskaan kamppaillut juurettomuuden tunteen kanssa? Tuntuuko sinusta siltä, että et ole “tarpeeksi” jotain? Mixed Finns järjestää kesäkuun alussa vertaisillan Juurettomuus-teemalla.

Vertaistapahtumassa päästään lyhyiden kirjoitusharjoitusten avulla käsittelemään juurettomuuteen liittyviä kokemuksia, joita saa jakaa – omia rajoja kunnioittaen – muiden mixed–suomalaisten kanssa vertaiskeskusteluissa. 

Tapaamisissa pohditaan aihetta sekä rennosti että syvällisesti vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Kallion johdolla.

Luvassa on pientä purtavaa ja aiempien tapahtumien perusteella suuria oivalluksia! Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa.  

Kenelle? 

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita

Luku- ja kirjoituspiirihanketta rahoittaa Koneen säätiö. Hankkeen tavoitteena on tarjota vertaistukea mixed-suomalaisille ja vahvistaa heidän tomijuuttaan suomalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden kentillä. 

Missä ja milloin? 

Helsingissä 10.6.2024 klo 17:00-19:15

Tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille. 

Ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 8.5.2024 klo 12:00 tällä ilmoittautumislomakkeella

Olemme kaikkiin ilmoittautuneisiin yhteydessä sähköpostitse. 

Lisätietoja: mixedfinns@gmail.com

Missä? 
Helsinki, tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille

Milloin? 
Tiistai 21.3. 17.30-19.30 
Tiistai 28.3. 17.30-19.30 

Ilmoittaudu tästä 14.2.23 alkaen.

Miten monikielisyys vaikuttaa mixed-suomalaisen identiteetin rakentumiseen? Mixed Finnsin ensimmäisessä lukupiirissä keskustellaan monikielisyydestä ja sen vaikutuksesta itseen. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Familia ry:n kanssa. 

Tapaamisissa pohditaan aihetta sekä rennosti että syvällisesti vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Niemi-Sampanin johdolla. Luvassa on pientä purtavaa ja aiempien tapahtumien perusteella suuria oivalluksia! Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa.  

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita. Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupunki. 

Missä? 
Helsinki, tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille

Milloin? 
Torstai 27.4. 17.30-19.30
Maanantai 8.5. 17.30-19.30

Ilmoittaudu tästä 22.3.23 alkaen.

Kuinka mixed-suomalaisuus on vaikuttanut ihmissuhteisiisi? Onko aihe tullut esiin ystävien, deittikumppanien tai vaikkapa lasten kanssa? Tässä lukupiirikokonaisuudessa käsitellään ihmissuhteita monista eri näkökulmista ja jaetaan – omia rajoja kunnioittaen – niihin liittyviä aallon huippuja, pohjia ja kaikkea siltä väliltä!

Tapaamisissa pohditaan aihetta sekä rennosti että syvällisesti vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Niemi-Sampanin johdolla. Luvassa on pientä purtavaa ja aiempien tapahtumien perusteella suuria oivalluksia! Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa. 

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita. Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupunki. 

Missä? 
Etänä Zoomissa.

Milloin? 
Torstai 25.5. klo 17.00-19.00
Torstai 8.6. klo 17.00-19.00

Ilmoittaudu tästä 17.4.23 alkaen.

Mitä kaikkea ihanaa mixed-suomalaisuus on tuonut elämääsi? Mixed Finnsin etälukupiirissä jaetaan mixed-elämän iloja ja uppoudutaan omiin vahvuuksiin. Toisella tapaamiskerralla tehdään myös tilaa onnellisuudelle!

Tapaamisissa pohditaan aihetta sekä rennosti että syvällisesti vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Niemi-Sampanin johdolla. Luvassa on myös vierailevan asiantuntijan Dara Coachingin Aïcha Haïdaran vetämä työpaja, jossa pohditaan selfcarea ja onnellisuutta. Täältä saat lisätietoja Dara Coachingista: https://www.instagram.com/daracoaching/

Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa.

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita. Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupunki. 

Missä? 
Helsinki, tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille.

Milloin? 
Tiistai 2.5. klo 17.30-20 
Tiistai 16.5. klo 17.30 -20 
Tiistai 23.5. klo 17.30-20

Ilmoittaudu tästä 30.3.23 alkaen.

Onko sisälläsi kuiskinut jo pidempään tarina, joka haluaa saada ääriviivansa paperille? Tai ehkä olet halunnut kokeilla kirjoittamista, mutta sopivaa porukkaa ei ole tullut vastaan? Mixed Finnsin ensimmäisessä luku- ja kirjoituspiirissä lämmitellään omia kirjoittajan taitoja matalan kynnyksen kirjoitusharjoituksilla ja lempeällä palautteella. Tapaamisten aikana voi myös halutessaan työstää yhtä pidempää tekstiä. Aiempaa kirjoituskokemusta ei tarvitse olla!

Tapaamisissa kirjoitetaan ja jaetaan ajatuksia kirjoittamisesta vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Niemi-Sampanin johdolla. Luvassa on myös kustannustoimittajan puheenvuoro. Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa. Tapahtuma tehdään yhteistyössä kustannusyhtiö Kosmoksen kanssa.

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita. Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupunki. 

Missä? 
Helsinki, tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille.

Milloin? 
Torstai 1.6. klo 17.30-20 
Keskiviikko 7.6. klo 17.30-20 
Torstai 15.6. klo 17.30-20

Ilmoittaudu tästä 24.4.23 alkaen.

Millaisen kirjeen kirjoittaisit nuorelle itsellesi nyt? Kuorruttaisitko kirjepaperin kannustavilla sanoilla vai hyvillä neuvoilla tulevaisuutta ajatellen? Mixed Finnsin toisessa luku- ja kirjoituspiirissä pohditaan omaa nuoruutta ja tehdään matalan kynnyksen kirjoitusharjoituksia. Lopputuotoksena syntyy juhlava/hauska/haikea/polveileva/younameit kirje nuorelle itselle. 

Tapaamisissa kirjoitetaan ja jaetaan ajatuksia niin nuoruudesta kuin kirjoittamisesta vertaisryhmän kesken tapahtuman vetäjien Alice Jäsken ja Priska Niemi-Sampanin johdolla. Luvassa on myös kustannustoimittajan puheenvuoro. Kaikki osallistujat saavat itselleen myös MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, jota käytetään työkaluna tapaamisissa. Tapahtuma tehdään yhteistyössä kustannusyhtiö Kosmoksen kanssa.

Vertaistapahtuma on tarkoitettu vain mixed-suomalaisiksi identifioituville. Mixed Finnsin tapahtumissa noudatetaan aina turvallisemman tilan periaatteita. Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupunki. 

Yhteisö

Rakas mixed-suomalainen, tervetuloa joukkoomme!

Tämä yhteisö on sinua varten. Tarjoamme paljon erilaisia työkaluja oman kulttuurisen identiteetin tutkimiseen sekä vertaistukea jokapäiväiseen elämään. Meille on tärkeää noudattaa jokaisessa tapahtumassamme turvallisemman tilan periaatteita.

Jos kaipaat työkaluja antirasismin perusteisiin sekä oman hyvinvoinnin tukemiseen, tutustu vertaismateriaalipakettiimme. Lisäksi monet mixed-suomalaiset ovat samaistuneet Instagram-postauksiimme sekä MIKS PODI -jaksoihimme. Tämän lisäksi järjestämme erilaisia tapahtumia mixed-suomalaisille.

Koulutus

Kaivataanko organisaatiossanne tukea antirasismin teemoissa? Tarjoamme niin luentoja, koulutuksia kuin jonkin tietyn osa-alueen strategista tarkastelua antirasistisin linssein.

Tarjouspyynnön voit jättää meille täältä.

Voit tutustua tästä avoimeen koulutusmateriaaliimme, jossa käydään läpi antirasismin peruskäsitteitä sekä antirasistisia työkaluja koulutuspuolella. Suosittelemme myös kuuntelemaan MIKS PODIn jakson, joka käsittelee työelämää antirasistisesta näkökulmasta.

Olemme kouluttaneet niin opetushenkilökuntaa, opiskelijoita, järjestötoimijoita kuin eri alojen ammattiryhmien edustajia. Alta voit lukea, millaista palautetta olemme saaneet:

Mediassa

Ota yhteyttä

Haluatko tehdä yhteistyötä kanssamme tai tilata koulutuksen organisaatiollenne? Voimme kouluttaa erilaisia yhteisöjä, pitää puheenvuoroja tai järjestää tapahtumia yhteisöömme kuuluville. Lähetä ehdotuksesi sähköpostilla mixedfinns@gmail.com

Lue tietosuojaselosteemme.

Meistä sanottua

”Kouluttauduimme jäsenjärjestöjemme kanssa antirasistisesta järjestöviestinnästä sekä antirasistisestatoiminnasta Mixed Finns ry:an järjestämässä webinaari-koulutuksessa. Koulutus oli innostava ja motivoiva paketti täyttä asiaa naisjärjestötoimijoille ja herätti myös halun jatkokouluttautumista varten. Saimme täyden paketin termistöä ja taustatietoa sekä konkreettisia vinkkejä antirasistisempaan viestintään ja muuhun organisaation toimintaan, mikä oli iso plussa. Osallistujien osallistaminen oli inspiroivaa! Kiitos Alice ja Janina!”

Salla Kajanmaa, viestinnän koordinaattori, Naisjärjestöjen Keskusliitto

”Mixed Finns ry:n kouluttajat ovat ajan tasalla siitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu! Koulutuksissa yhdistyy kouluttajien huippuakateeminen asiantuntijuus vahvaan kokemusasiantuntijuuteen. Kouluttajien esitystapa on selkeä, empaattinen, motivoiva ja ennen kaikkea kulttuurisensitiivinen. Koulutukset herättävät ajattelemaan mutta myös ottamaan pieniä rohkeita askeleita kohti kaikille yhtäläisesti hyvää antirasistista arkea. Teoria ja käytäntö punotaan yhteen oivaltavasti! Mixed Finns ry:n koulutuksessa tulee vahvasti sellainen tunne, että tässä ovat nyt oikeat ihmiset oikealla asialla!”

Ulla Lehtonen (FT, TM), lehtori, Tikkurilan lukio (Vantaa); Kulttuurikameleontit ry:n perustajajäsen

Referenssejä